lauantai 17. tammikuuta 2015

Onko miehen 62,5 kiloa naisen 35 kiloa? - Tyttökalenteri ja Troijan hevonen

Viime aikoina tasa-arvo on ollut kaikkien huulilla ja kahvipöytäkeskusteluissa ahkeraan käytetty aihe. Sana tasa-arvo on mielenkiintoinen. Kahden kohteen välillä vallitsee keskinäinen samanarvoisuus toisiinsa nähden, tasamäärä oikeuksia ja velvollisuuksia. Mutta toteutuuko tämä käytännössä? Tällä kertaa Peltipoliisi tarttuu kynään sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta, mutta ehkäpä hieman erilaisesta näkökulmasta, kuin yleensä on totuttu. Ei, nyt ei puhuta naisten eurosta vaan miesten kokemasta epätasa-arvosta yhteiskunnassamme. Peltipoliisi on naisten aseman edistämisen kannalla, mutta ei luokittele itseään feministiksi vaan nimenomaan tasa-arvon kannattajaksi. Nyt ei polteta rintaliivejä vaan puhutaan tasa-arvosta.

 

Pojat ei professuuria tarvitse


Feminismi on aate, jonka pyrkimyksenä on edistää naisten yhteiskunnallista asemaa ja taata naisille yhtäläiset oikeudet kuin miehillekin. Feminismi sekoitetaan harvinaisen usein tasa-arvoon. Mutta voidaanko puhua tasa-arvosta, jos pyrkimyksenä on kiinnittää huomio vain toiseen sukupuoleen ja se oikeuksiin? Yhteiskuntatieteiden maisteri Henry Laasanen kirjoittaa blogissaan (Uusi Suomi 13.4.2010) miesten kokemasta epätasa-arvosta otsikolla Miesten tasa-arvo-ongelmien top 10. Mielenkiintoisessa kirjoituksessa Laasanen erittelee ongelmia, joita miehet kohtaavat työelämässä, yhteiskunnan paineiden alla sekä huoltajuuskiistoissa. Laasanen nostaa esille esimerkiksi sen, että Suomesta puuttuu lähes kokonaan miehiin ja miesten ongelmiin sukupuolinäkökulmasta kohdistuva tutkimus ja tutkimustieto. Suomessa on naistutkimuksen laitos ja naistutkimuksen professuureja, mutta miesten osalta vastaavia ei ole. Yhdysvalloissa ja Ruotsissa miestutkimus on vakiinnuttanut asemansa yliopistollisena tutkimusalana, mutta Suomessa tilanne on toinen. Sukupuoli- ja naistutkimuksen laitosten tarjontaan sisältyy jonkin verran miestutkimusta, mutta itsenäiseksi tutkimusalaksi sitä ei ole tunnustettu. Peltipoliisi ei ota kantaa siihen, pitäisikö tasa-arvon nimissä perustaa miestutkimuksen professuureja, vaan esittää sen sijaan kysymyksen: mitä jos meillä ei olisi naistutkimuksen professuureja eikä naistutkimuksen laitosta, vaan meillä olisikin pelkästään miestutkimukseen liittyviä akateemisia virkoja ja instituutioita? Silloinhan yhteiskuntaamme pidettäisiin taantuneena ja naisten asemaa alistavana. Me emme olisi tasa-arvoinen yhteiskunta. Mutta olemmeko me nytkään? Yhteiskunnassa tuntuu olevan vallalla kulttuuri, jonka mukaan kaikki naisten asemaa edistävä toiminta verhotaan tasa-arvoksi ja modernisoitumiseksi, jonka rinnalle ei tarvita pohdintaa miesten oikeuksista. Miehet ovat nauttineet yhteiskunnan arvostusta vuosituhansia, olleet sen keskeisillä johtopaikoilla ja hallinneet sitä poliittisesti. Ja nyt ikään kuin ajatellaan, että pojat ovat leikkineet keskenään tarpeeksi kauan ja heillä on jo tarvittava yhteiskunnallinen asema. Ei heidän tekemisiään tarvitse tutkia tai heidän asemansa vaalimiseen tarvitse kiinnittää huomiota. Heidän asemansa on itsestäänselvyys ilman erityiskysymyksiä. Totuuden siemenhän tässä piileekin, miehet päätyvät korkeisiin hallinnollisiin virkoihin ilman, että huutavat megafoniin mieskiintiöiden tarpeellisuudesta, mutta se mikä on oleellista, ovat asenteet tämän asian takana. Jos me ruokimme ajatusta siitä, että miesten asemaan ei tarvitse kiinnittää työelämässä tai yhteiskunnassa huomiota, niin emmekö me silloin juuri edistä epätasa-arvoa? Me ikään kuin tunnustamme miesten vakiintuneen aseman tällä asetelmalla, jossa ei vaadita aseman tarkastelua tai tutkimista? Eikö mielikuva naisten heikommasta yhteiskunnallisesta osasta juuri silloin pesiydy kansan syviin riveihin? Edelleen on naisjohtajia, naispoliiseja, naistutkimuksen professuureja ja naistutkimuksen laitoksia. Edelleen on siis heikompi sukupuoli, jonka oikeuksien edistämiseen tarvitaan tasa-arvon sijaan naisasialiike ja piinkovia telaketjufeministejä. Heikommassa asemassa olevan sukupuolen stigma pysyy meissä naisissa kuin polttomerkki myös seuraavien sukupolvien ajan.

 

 Onko miehen 62,5 kiloa naisen 35 kiloa?


Myös työelämään liittyy tasa-arvokysymyksiä. Kaikki tietävät, että naisen euro on 80 senttiä. Mutta kokevatko myös miehet epätasa-arvoa? Laasanen kirjoittaa blogissaan, että vaaralliset työt kasautuvat miehille. Hän esittää väitteen tueksi Tilastokeskuksen selvityksen, jonka mukaan vuonna 2006 kuolemaan johtaneista työtapaturmia oli 47 ja niistä 43 tapahtui miehille. Kaikista työtapaturmista 73,3 % sattui miehille. Miehet ovat fysiikaltaan vahvempia kuin naiset, jolloin heidän odotetaan tekevän raskaimmat ja vaarallisimmat tehtävät työpaikoilla. Otetaanpa ajatusleikki. Aamupäivä suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Yrityksen varastotiloissa on raskas kuorma, joka lepää puisen eurolavan päällä. Kuorman sisältö tulisi nostaa hankalaan paikkaan ylös hyllylle. Paikalle osuu naistyöntekijä, joka pikaisen silmäyksen jälkeen toteaa, että hänen voimansa eivät riitä kuorman siirtämiseen ilman riskiä työturvallisuuden vaarantumisesta. Paikalle tulee miestyöntekijä. Myös miestyöntekijä empii voimiensa riittävyyttä, mutta homma on hoidettava. Miestyöntekijällä ei ole vaihtoehtoja kieltäytyä tehtävästä ja kirjaimellisesti sysätä sitä naistyöntekijän harteille ilman, että menettää hetkellisesti miehisyytensä. Yhteiskunta, pomo ja kollegat odottavat hänen tekevän enemmän samalla palkalla, koska hän on mies ja hänen hartialihaksensa ovat kookkaammat kuin naiskollegalla. Mies nostaa kuorman.

Toki on selvää, että työpaikoilla ne tekevät raskaimmat tehtävät, kenellä siihen on fyysiset edellytykset. Mutta tätä ei pidetä tasa-arvokysymyksenä. Se on vaan muuttumaton totuus, joka ei vaadi erityistä tarkastelua. Miehet joutuvat asettamaan itsensä vaaralle alttiiksi naisia useammin, mutta se on vain evoluution muokkaama pysyväistotuus, joka on ollut olemassa vuosituhansia alkaen kivikauden metsästysretkistä jatkuen suomalaisten teollisuusyritysten varastotiloihin. Se, mikä asiasta tekee mielenkiintoisen on, että feministit usein vaativat työelämässä yhtäläisiä oikeuksia, mutta unohtavat velvollisuudet. Feministi haluaa, että naiset saavat tehdä kaikkia samoja tehtäviä kuin miehetkin. Kunhan asema ja palkka työsopimuksessa on sama, muttei tarvitse nostaa kuormia hyllylle.

Poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeiden fyysiset vaatimukset ovat naisilla ja miehillä erilaiset. Kestävyyskokeessa hakijan tulee juosta 1500 metriä, josta saa pisteitä juoksuun käytetyn ajan mukaan. Naiset saavat hyväksytyn suorituksen, jos kykenevät juoksemaan matkan alle 7 minuutin ja 45 sekunnin. Miesten on pingottava sama matka alle 7 minuutin, mikäli mielivät saada rastin kohtaan hyväksytty. Toki on ymmärrettävää - kuten aiemmin todettiin, että miehet ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan naisia vahvempia ja kestävämpiä. Mutta jos on laskettu, että poliisin työstä selviytyy juoksemalla 1500 metriä alle 7 minuutin ja 45 sekunnin, niin miksi miesten täytyy ottaa 45 sekunnin loppukiri? Saako parempaa palkkaa? Juoksevatko rosvot karkuun 7 minuutissa ja riittää, että miespoliisi pinkoo?

Myös penkkipunnerruksessa miehiltä vaaditaan enemmän pääsykokeissa. Miehen on punnerrettava penkistä vähintään kaksi suoritusta 62,5 kilon painolla. Naisten kohdalla tankoon ripustetaan 35 kiloa. Ajatellaanko, että kenttätyössä mies painii kelmien kanssa nurmikolla ja nainen assisteeraa sivusta? Ymmärrän ajatuksen erilaisten tulosrajojen kohdalla. Ajatuksena varmasti on, että poliisiksi valmistuu mahdollisimman vahvoja naisia ja miehiä, jotka yhdessä työparina selviytyvät haastavasta työstä. Samalla sukupuolijakauma ei pääse vinoutumaan ja kentälle saadaan raakaa voimaa ja pehmeämpiä työskentelytapoja. Mutta jos joku kerran on määritellyt, että poliisin työstä selviää nostamalla penkistä 35 kiloa ja juoksemalla 1500 metriä 7 minuutissa ja 45 sekunnissa, niin miksi miesten tarvitsee pystyä parempaan? Miksei työparina voisi olla kahta miestä, joista kummatkin punnertavat penkistä 50 kiloa ja juoksevat 1500 metriä 7 minuuttiin ja 20 sekuntiin? Minäpä kerron miksi. Siksi, että poliisin työssä eteen tulee tehtäviä, joissa on omattava sellainen fyysinen voimataso, jolla nostetaan penkistä 62,5 kiloa vähintään kaksi kertaa. Jälleen kerran nämä hommat kasautuvat niille, joilta sitä on pääsykokeissakin vaadittu. Esimerkiksi palomiehen ammatissa on yhtäläiset fyysiset vaatimukset sukupuolesta riippumatta, koska se on työn turvallisen suorittamisen kannalta välttämätöntä. Peltipoliisin mielestä näin pitäisi olla jokaisella ammattialalla, jossa fyysisiä vaatimuksia on. Määritellään yhtäläiset fyysiset vähimmäisvaatimukset, joilla tehtävän suorittamisesta selviytyy. Näin saadaan aikaan työn kuormittavuuden tasainen jakautuminen jokaisen työntekijän välillä. Vinoutuuko sukupuolijakauma? Voi olla, mutta ajaako tasainen sukupuolijakauma tasa-arvon edelle? Pitää muistaa, että aina on olemassa vahvoja naisia, jotka saavat penkistä ylös 62,5 kiloa. Ja näitä naisia tarvitaan ,jotta työnteko ja sen aiheuttamat haasteet olisivat tasapuolisesti jaettavissa työparin kesken. Ei jaettavissa 62,5 kiloa nostavan ja 35 kiloa nostavan välillä.



  Asevelvollisuus - epätasa-arvoa vai etuoikeus?

Top kympissä kolmannelle sijalle Laasanen nostaa asevelvollisuuden. On kiistatonta, että asevelvollisuus on epätasa-arvoinen asia. Laissa on säädetty, että miesten on tavalla tai toisella suoritettava velvollisuutensa tälle yhteiskunnalle, jotta varautuminen kriiseihin ja sotilaallisiin konflikteihin olisi asianmukaista. Peltipoliisin mielestä myös naisille tulisi lähettää kirje kutsuntoihin. Kutsunnoissa voitaisiin määritellä naisen fyysisiin ja henkisiin valmiuksiin soveltuva suorituspaikka, jossa voisi miesten lailla toteuttaa yhteiskunnallisen velvoitteensa maanpuolustukseen liittyen. Itse armeijan käyneenä näen asevelvollisuuden oikeastaan kuitenkin etuoikeutena. Puolustusvoimat tarjoaa ilmaisen johtajakoulutuksen, josta on valtavasti hyötyä myöhemmin työelämässä – on sitten mies tai nainen. Itse opin vuoden aikana armeijan harmaissa myös organisointitaitoja sekä opin luottamaan itseeni ja kehoni fyysisiin valmiuksiin suoriutua ääriolosuhteissa. Pidän sitä etuoikeutena, jonka liian moni nainen jättää käyttämättä.


Erävoittoja ja elatusmaksuja – miten miehet jäivät oikeussalien ovien ulkopuolelle


 Parisuhteissa ja perhe-elämässä miehet joutuvat varsin usein epätasa-arvoiseen asemaan. Henry Laasanen nostaa top kympissään huoltajuuskiistat sijalle 5. Laasanen kirjoittaa seuraavasti: ” Miesten alhainen huoltajuusprosentti kielii sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä rakenteellisesta syrjinnästä, jotka painostavat miehiä luopumaan huoltajuudesta ja valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa. Suurin osa sosiaalityöntekijöistä on naisia, mikä saattaa asettaa miehen epäedulliseen asemaan ja tuottaa miehissä syrjityksi tulemisen kokemuksia. Erotilanteisiin saattaa kuulua myös miehen nöyryyttäminen perheen menettämisen uhalla. Malmin mukaan miesten syrjintä huoltajuusoikeudenkäynneissä on esimerkki feministisesti motivoituneesta syrjinnästä feministiseen sosiaalityön teoriaan vedoten. Silloin lapsen intressit oletetaan samoiksi kuin naisten intressit. Avioeron sattuessa mies saattaa tuntea itsensä eritetyksi ja tarpeettomaksi, koska miehelle on varattu elättäjän rooli perheessä. Se voidaan yhdistää miesten kasvaneeseen alkoholismin, työttömyyden ja kodittomuuden riskeihin, mikä johtaa miesten syrjäytymiseen yhteiskunnassa. (Malmi 2009, 171, 263.)”.

Huoltajuuskiistat ovat oikeastaan varsin oivallinen esimerkki siitä, miten yhteiskunnassa ajetaan naisten aseman modernisoimista ja edistämistä tietyissä asioissa, mutta toisaalta tietyissä asioissa mennään ikiaikaisten sukupuoliroolien taakse ja vedotaan siihen, että näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Naiset ovat raivanneet tiensä hellojen äärestä työelämän huippupaikoille, mutta oikeussaleissa vedotaan edelleen siihen, että äiti on ainoa varteenotettava vaihtoehto lasten huoltajaksi. Kuten eläinten maailmassa emo huolehtii pennuistaan, niin samaan tapaan sosiaalihuollossa nähdään nainen edelleen ensisijaisena huoltajuuden saajana kiistatilanteissa. Naisen asemaa ei näissä tilanteissa juurikaan kyseenalaisteta. Miehet nähdään ikään kuin kivoina apulaisina, jotka auttoivat maailmaan uuden elämän ja hoitivat oman osuutensa, mutta erotilanteissa heille lätkäistään elatusmaksulasku käteen ja kiitetään ajasta ja vaivasta. Moderni nainen on fiksu. Työelämässä moderni nainen vaatii samat oikeudet, mutta perhe-elämässä vedotaan vanhoihin stereotyyppisiin sukupuolirooleihin, jotka verhotaan lapsen edun vaalimiseksi. Kuten Laasanen tekstissä mainitaan ”lapsen intressit otetaan samoiksi kuin naisen intressit”. Laasonen kirjoittaa, että naistyöntekijät sosiaalihuollossa saattavat kohdella miehiä ”isoina lapsina” ja naureskella miesten yrityksille selviytyä lastenhoidosta. Tekstissä mainitaan myös, että osa sosiaalityöntekijöistä pitää yllä ”roistodirskurssia”, jossa miehet leimataan vastuuttomiksi, itsekkäiksi ja väkivaltaisiksi ja naisia pidetään puolestaan moraalisesti parempina, luontaisesti rakastavina ja huolehtivina.

Jokainen isä ja äiti on yksilö ja sellaisina heitä tulisi myös kohdella. Samoin jokainen huoltajuuskiista tulisi ottaa yksilölliseen tarkasteluun, jossa pohdittaisiin tasa-arvoisesti kummankin vanhemman kykyä huolehtia lapsistaan. Jokainen huoltajuuskiista on ikävä tapahtuma kaikkien osapuolten kannalta. Vähemmän ikävää siitä tulee, jos sosiaalihuollossa luovuttaisiin piiloasenteista ja vaalittaisiin nimenomaan lasten etua evolutiivisen stereotypian sijaan, kohdeltaisiin isää ja äitiä tasapuolisesti.

 

Viikon MM-kisamatka  vs  suklaakasvonaamio


 Parisuhteissakin esiintyy epätasa-arvoa. Asiat ovat ehkäpä hieman tragikoomisia, mutta silti esiin nostamisen arvoisia. Naistenlehdissä naisia usein kannustetaan ottamaan omaa aikaa, käymään spa-hoidoissa, menemään hiljaisuusretriittiin ja käymään viinilasillisella ystävättärien kanssa. Jos mies ottaa omaa aikaa, käy katsomassa jääkiekkoa, lähtee kavereiden kanssa kaljalle ja pelaa pleikkaria, niin hän on itsekäs paska, joka ei panosta parisuhteeseen ja huomioi naista. Pleikkari ei ole sama asia kuin suklaakasvonaamio. Kalja kantakuppilassa ei ole sama asia kuin viinibaarin vuosikertalasillinen. Penkkiurheilu jääkiekon MM-kisoissa ei ole sama asia kuin naurujooga ja viikon hiljaisuusretriitti Punkaharjulla. Peltipoliisin mielestä perimmäinen syy tässä epätasa-arvossa lienee väärässä käsityksessä miesten tarpeesta omaan aikaan. Kuten viittasin aiemmassa parisuhdetta käsitelleessä tekstissäni, niin parisuhde ei poista ihmisen yksilöllisiä tarpeita, jotka ovat olleet olemassa jo ennen pariutumista. Jotkut naiset saattavat ajatella, että he edelleen tarvitsevat naurujoogaa ja naisellisen solidaarisuuden jakamista viinilasillisen ääressä, mutta miehille riittää parisuhde. Heidän ei tarvitse enää mennä kaljalle. He eivät enää tarvitse pleikkaria. Heille riittää koti, parisuhde ja tuoksukynttilät. Mutta tällöin unohtuu se tärkeä asia, että samaan tapaan kuin meidän naisten tarvitsee ajoittain toteuttaa naisellisuuttamme ja vaalia yhteisöllisyyttä samaa sukupuolta olevien ystävien kanssa, niin samaan tapaan miehet tarvitsevat välillä miehisiä lajitovereitaan ja harrastuksiaan.

Toinen syy saattaa olla käsitys miehistä vastuuttomina ”lapsina”, joilta lähtee aina homma lapasesta näillä MM-kisareissuilla ja kantakuppilan kaljalasillisilla. Varmasti näin onkin joissakin tapauksissa, mutta sitten on ehkä toisen rajoittamisen sijaan aika vaihtaa parisuhdetta. Parisuhde - kuten niin moni muukin asia tässä maailmassa, pitäisi perustua toisen ihmisen kunnioittamiseen ja keskinäiseen tasa-arvoon. Ei voi itse valella mutanaamioita ja käydä vauvakutsuilla, mutta evätä vastapuolelta lupaa tehdä samaa hieman miehisemmässä muodossa. Jos toisen arviointikykyyn ei pysty luottamaan, niin pitää ehkä jatkaa matkaa ja etsiä sellainen kumppani, jonka uskaltaa ”laskea matkaan” viikon penkkiurheiluretriittiin ilman tarvetta osallistua parisuhdekurssille reissun jälkeen.

 

Tyttökalenteri ja alfanaaras


 Peltipoliisi nostaa esille myös seksuaalikulttuurin. Ajatellaanpa, että miesvaltaisen työpaikan seinällä roikkuu vähäpukeisten naisten koristama playboy-kalenteri. Nainen astuu työpaikkaan sisään, kokee kalenterin ahdistavana ja naista esineellistävänä populaarikulttuurin roskatuotoksena. Hän pitää miehiä yksinkertaisina olentoina, jotka ajattelevat vain alapäällään eivätkä voi elää edes yhtä työpäivää ilman playboy-pupuja. Kalenteri päätyy silppuriin tasa-arvon nimissä. Miesten ei sovi myöskään heittää kaksimielisiä vitsejä tai tuijottaa liian pitkään naispuolista työntekijää, ei ehdottaa ylitöitä väärällä äänensävyllä eikä oikeastaan tehdä mitään muuta kuin tuijottaa työpaikan betonilattiaa, mikäli haluavat välttää syytteet seksuaalisesta häirinnästä ja leimautumisen seksistiseksi sovinistisiaksi. No mutta mennäänpä sitten naisvaltaisen työpaikan pukuhuoneeseen. Seinällä roikkuu juliste raamikkaasta miehestä, jolla on vain pieni pyyhe erogeenisen alueensa peittona. Mies katsoo kameraan viettelevästi. Julisteen alaosaan on joku kirjoittanut tussilla: ”Tytöt, tässä teille piristystä kylmiin talviaamuihin”. Naiset ovat vain rohkeita ja moderneja. Heillä on pukuhuoneen seinällä Calvin Kleinin alusvaatemalli ja se on vain talviaamujen piristys. Ei miestä esineellistävää, eikä missään tapauksessa ainakaan miestä loukkaavaa. Eiväthän miehet tällaisesta loukkaannu. Eivät varmasti loukkaannukaan, mutta mielenkiintoista, että tyttökalenterit loukkaavat feministejä...

Nainen voi myös melko huoletta tuijotella miesten pakaroita ja jopa kehaista miehen lihaksikasta ulkomuotoa. Mutta jos mies erehtyy kehumaan naista kauniiksi väärässä toimintaympäristössä, saattaa hän päätyä esimiehen toimistoon keskustelemaan sopimattomasta käytöksestään. Sopimattomana pidetään myös kypsässä iässä olevien miesten pariutumista nuorten naisten kanssa. Tällaista pariskuntaa katsellaan usein epäluuloisten lasien takaa. Pohditaan onko mies varakas ja nainen onnenonkija, joka hakee elämästään puuttunutta isähahmoa. Mutta kun tilanne on toisinpäin, niin selittelyjä ei tarvita. ”Puumakulttuuri” on marssittanut estradille keski-ikäisiä naisia, jotka ovat aistikkaita, rohkeita ja moderneja alfanaaraita. He ovat löytäneet sisäisen seksuaalisuutensa ja sitä kautta myös nuoret miehet. Tämä näyttäytyy jopa ihailtavana yhteiskunnallisten normien muovaamisena ja kangistuneiden asenteiden murtamisena; ikääntyminen tuo aivan uusia mahdollisuuksia. Mutta keski-ikäiset miehet, älkää tehkö samaa. Te ette näyttäydy rohkeina ja moderneina alfauroksina, vaan ainoastaan naisia hyväksikäyttävinä setinä, joiden olisi aika jo ryhtyä elämään sovinnaisesti. Puumakulttuuri on naisten yksinoikeus.

Kovinkaan kannattavaa ei myöskään ole julkisella paikalla kertoa edistävänsä miesten oikeuksia ja asemaa yhteiskunnassa, mikäli ei halua leimautua sovinistiksi ja taantuneeksi juntiksi. Feministiksi tunnustautuminen nähdään vahvuuden merkkinä. Feministi on sanavalmis ja aikaansa seuraava henkilö, joka haluaa tuulettaa asenteita ja yhteiskuntarakenteita. Miesten oikeuksien ja aseman puolesta liputtavalle naureskellaan. Häntä ei oteta tosissaan. Miksi miesten oikeuksia pitäisi puolustaa tai asemaa edistää? Heillähän on jo kaikki valta. Niin, esimerkiksi siellä oikeussalissa, missä on meneillään huoltajuuskiista.

 

Miehet kokevat monessa asiassa epätasa-arvoa ja edellä mainitut olivat vain pintaraapaisu tasa-arvokeskusteluun. Feminismi on aatteena arvokas, se pyrkii edistämään naisten asemaa. Mutta valitettavan usein se on ikään kuin Troijan hevonen, jonka varjolla vaaditaan monenlaisia asioita tasa-arvoon vetoamalla, muttei olla valmiita samoihin velvollisuuksiin. Feminismin sijaan meidän tulisi vaalia nimenomaan tasa-arvoa, ei siis vain toisen sukupuolen suosimista. Tasa-arvokysymyksissä tulisi kiinnittää huomiota niihin epäkohtiin, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu ja lähteä megafoniin huutamisen sijaan rakentavasti etsimään ratkaisua, jossa kummallakin sukupuolella on tasa-arvoinen asema. Tasa-arvo on nimittäin todellista modernismia, toteutuu se sitten parisuhteissa, oikeussaleissa tai poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeissa. Ei ole naispoliiseja, ei naisjohtajia eikä naistyöntekijöitä. On vain työntekijöitä, on vain poliiseja ja on vain johtajia, joilla kaikilla on samat oikeudet – ja samat velvollisuudet.

 

 

 

13 kommenttia:

  1. Erinomaista pohdintaa tasa-arvoaiheesta Teea!

    Pienenä kauneusvirheenä on Laasasen muuttuminen LaasOseksi tekstin edetessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Teksti nyt päivitetty ja Laasonen vaihdettu asianmukaisesti Laasaseksi.

      Poista
  2. Hienoa pohdintaa. Jos haluat kirjoituksillesi enemmänkin näkijöitä niin mieluusti voin kutsua sinut kirjoittamaan www.miesasia.fi sivustolle Teea. Laittele vaikka viestiä g+ tai facebookin kautta www.facebook.com/miesasia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kutsusta miesasia.fi-sivuston kirjoittajaksi. Olen otettu kutsusta, mutta samalla olen periaatteilleni uskollinen ja haluan pysytellä riippumattomana kirjoittaja, joten jatkossakin julkaisen pohdintoja ainoastaan Peltipoliisi-blogissa. Toivon toki, että mahdollisimman moni lukee ajatuksiani täältä, koska keskustelu erilaisista ajan ilmiöistä ja yhteiskunnallisista epäkohdista on aina tärkeää.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Erityisesti ihmetyttää se, että tasa-arvovaltuutettu on vaatinut sukupuolijakauman tasaamisen vuoksi naisia suosivia pääsykoejärjestelyjä niillä aloille, joilla on miesenemmistö, mutta on vastustanut mieshakijoiden suosimista vastaavalla tavalla naisenemmistöisille aloille, esim. opettajakoulutukseen, haettaessa. Kuulemma silloin pitää valita parhaat sukupuolesta riippumatta. Mutta jos näin on, mitä järkeä on naishakijoille helpommissa kuntotestirajoissa vaikkapa poliisikoulutukseen haettaessa? Silloin ei valitakaan parhaita, sukupuolesta riippumatta. Eihän tässä ole mitään järkeä, eikä logiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen kanssasi samaa mieltä, tämä oli tekstini yksi ydinajatuksista. Haluammeko valita kykyjen vai sukupuolen perusteella? Ja miksi naisia voi suosia sukupuolen perusteella, mutta miehiä ei? Onko se tasa-arvoa? Erilaiset naiskiintiöt ovat mielestäni nimenomaan tasa-arvon irvikuva. Eihän se ole tasa-arvoa, että sukupuolen perusteella tehdään latua. Kyllä naisen on ansaittava työelämässä ja ylipäätään elämässä kannuksensa omilla ansioillaan, ei siten, että tasa-arvovaltuutettu voitelee sukset ja tekee latua. Toki tämä vaatii miehiltä sitä, että työelämässä he eivät syöttele toisilleen ja pidä naisia vaihtopenkillä vaan suhtautuvat naiskollegoihin arvostavasti ja vertaisina.

      Poista
  4. Sanot: "Myös työelämään liittyy tasa-arvokysymyksiä. Kaikki tietävät, että naisen euro on 80 senttiä."

    Sinun pitäisi sanoa: "Kaikki harhaanjohdetut naiset tietävät, ..."

    Miehet ja fiksut naiset tietävät, ettei virallisissa palkkaerolaskelmissa oteta huomioon tehtyjä työtunteja. Joten naisen ansiotaso on 80 % miehen ansiotasosta, mutta naisen palkkataso on tehtyä vuosityötuntia kohden laskettuna sama kuin miehen.

    Karkea todistus: Verotietojen mukaan (löytyy netistä) kaikki Suomen työlliset naiset saavat vuosipalkkasummana noin 75 % miesten vuosipalkkasummasta. Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen mukaan .(löytyy netistä) kaikki Suomen työlliset naiset tekevät taloudellisesti normaalina vuotena noin 78 % miesten työtunneista.
    Se 3 % ero johtuu ylityötunneista, joita miehet tekevät kaksi kertaa enemmän kuin naiset ja ei-syrjivistä palkanosista kuten yötyölisistä. Yötyötä miehet tekevät tuplasti naisiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Törmäsin itse asiassa Etelä-Suomen Sanomien verkkosivuilla 8.2.2015 julkaistuun artikkeliin, jossa kommentoit asiaa seuraavasti: : "Miesten ansiotaso on 20 prosenttia korkeampi kuin naisten, mutta Suomessa miehillä ja naisilla on sama palkkataso tehtyä vuosityötuntia kohden normaalissa taloustilanteessa. Taloustilannetta kutsutaan normaaliksi, kun talouskasvu on vuositasolla 2,5 prosenttia tai enemmän. Naiset ansaitsevat vähemmän yksinkertaisesti siksi, että he tekevät vähemmän töitä."
      Olen kanssasi osittain samaa mieltä. Tätä näkökulmaahan harvemmin tuodaan esiin, eli palkkatasa-arvokeskustelussa tuodaan esiin vain erot ansiotasossa, muttei puhuta tehdyistä työtunneista. Omassa tekstissäni palkka-epätasa-arvoon viitanneen lauseen tarkoituksena oli lähinnä toimia ajatuksen herättäjänä; työelämässä esiintyy muunlaistakin epä-tasa-arvoa kuin ansiotaso - eikä se kaikki ole naisten kokemaa.

      Poista
  5. Puolustusvoimat tarjoaa jonkun sortin johtajankoutusta n. 20% varushenkilöistä. Ylivoimaisesti suurin osa päätyy miehistötason tehtäviin ja saa vastaavan koulutuksen.

    Käsityksesi armeijasta naisena olisi varmasti todenmukaisempi, jos kutsunnat ja asevelvollisuus koskisivat kaikkia naisia, jolloin palvelukseen valikoituisi hameväen koko kirjo, päin vastoin kuin nyt, jolloin siine hakeutuu kaikilta ominaisuuksiltaan vain kaikkein pätevin aines. Joutuisit selviytymään 30 hengen pioneerijoukkueessa tuksun, pokahonttaksen, sannasillanpään, annisinnemäen, rosameriläisen, kanan ja viidakon tähtösten kanssa tilanteissa, joissa henkesi riippuu heidän toimistaan, kuten vaikka ampumaradalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kirjoitin tekstissäni näin: "Kutsunnoissa voitaisiin määritellä naisen fyysisiin ja henkisiin valmiuksiin soveltuva suorituspaikka, jossa voisi miesten lailla toteuttaa yhteiskunnallisen velvoitteensa maanpuolustukseen liittyen." Eli ajatuksenani on, että kutsunnoissa määriteltäisiin tuksun, pokahonttaksen, sannasillanpään, annisinnemäen, rosameriläisen, kanan ja viidakon tähtösten henkinen ja fyysinen suorituskyky ja etsittäisiin suorituspaikka tämän perusteella. Ei rosaa tai annia tarvitsisi laittaa pioneerijoukkueeseen, jos he eivät ominaisuuksiltaan olisi sinne sopivia. He voisivat suorittaa velvollisuutensa maanpuolustusta kohtaan myös siviilipalveluksen muodossa. Näin kummallakin sukupuolella olisi yhtäläiset velvollisuudet eikä velvoite koskisi pelkästään miehiä.
      Ja täytyy olla realisti. Minut on koulutettu jalkaväkijoukkueen johtajaksi, mutta pioneerijoukkueen miehistötehtävissä en välttämättä pärjäisi itsekään. Totesin jo palvelusaikana, että hakeudun sellaisiin tehtäviin, joista tiedän fyysisesti selviytyväni myös ns. tositilanteessa. Tapasin palvelusaikanani naisia, jotka valittivat siitä, etteivät saaneet mahdollisuutta päästä pioneerikomppaniaan. Totesin heille, että kun naisen fysiikalla koitat asentaa telamiinaa jäiseen maahan 30 asteen pakkasella, puhumattakaan muista pioneerien fyysisesti vaativista tehtävistä, niin toivoisit, että naisia ei olisi hyväksytty pioneerikomppaniaan. Ja tämä koskee myös miehiä. Jokaisen sotilaan on tiedettävä omat fyysiset ja henkiset voimavaransa ja hakeuduttava sellaisiin tehtäviin, jotka pystyy täyttämään. Tositilanteessa kukaan ei halua kantaa toisten telamiinoja omiensa lisäksi.

      Poista
  6. Poliiseilla on paljon tehtäviä joihin nainen on sukupuolensa vuoksi sopivampi (muuttaa poliisin asiakkaiden suhtautumista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen kanssasi eri mieltä. Sukupuoli ei määritä ihmisen kyvykkyyttä suuntaan tai toiseen vaan ihmisen ominaisuudet ja kyvyt. Tämä on melko lohdullista, koska tällöin ihmisen urasuunnitelmia ei ole lyöty lukkoon hedelmöittymishetkellä.

      Poista
  7. Evojeesus:
    "Poliiseilla on paljon tehtäviä joihin nainen on sukupuolensa vuoksi sopivampi (muuttaa poliisin asiakkaiden suhtautumista)."

    Eikö mm. tässä ole hyvä esimerkki sellaisesta partiopoliisin tehtävästä, jossa nainen hoitaa asian sukupuolensa vuoksi "sopivammin" http://aikuisrokkiaii.blogspot.fi/2011/02/nainen-olisi-hoitanut-tamankin-paremmin.html

    VastaaPoista